torstai 26. heinäkuuta 2012

Vesimeloni on hyvvee!

Moikkelsson! Mä täällä kipeilen sängynpohjalla, buu. Nyt kun on ollut hiukan aikaa, niin olen ihan tosissaan innostunut Intagrammista ja olenkin spämmännyt sen täyteen mun puhelimen uumenista löytyneillä kuvilla. Ajattelin jaella muutamat kollaasit kuvista sitten tännekin, kun ei näistä Villen verkkareistakaan oikein taida päivän asumatskuksi olla (-;


Parit lomafiiliskuvat Mallorcalta: Ihastuttavia jälkkäreitä joutui syömään kahdesti päivässä. Niin ja tietty aamiaisella oli vaikka mitä hedelmiä ja herkkuja tarjolla. Pisamat! Rakastuin noihin ihaniin punaisiin kukkapuihin, joita oli jokapuolella. Kuvaa poolilta.


 Maailman suloin Vilsonini ja minä Korkeasaaressa. Amazed Kia veljen synttärilasillisilla. Kossuvissyt keväältä, kun linnottauduttiin poikkelssonien kanssa mun luokse viikonlopuksi. Söpistely -kenkäkuva lentokentältä, joka saa jotenkin homoeroottisia fiboja mun miehekkäistä maihareista.



Päivänasua piti tietenkin peiliposekuvailla, kun kerran aikaa oli. Eilisen aamupalaa. Valion PROfeel vaniljarahkaa, mansikoita ja kroisantti. Ja tietenkin kahvia <3 Jonkun illan leffaeväitä. Parasta jäätelöä vähään aikaan (terkuin Valion promotyttö). Ja lisää sitä peiliposea.


 Ajettiin lentokentälle kuvaamaan mun asua. Uusi upea koru Ginasta, joka vilahtikin jo edeellisessä asussa. Se on mun naama. Ja joo, saatettiin me jotkut Sisilian matkaajatkin samalla sieltä kentältä noutaa.


Nyt koitan lepäillä oikein urakalla, jotta olisi jotain saumaa päästä Summer Soundeille vaikka edes lauantaina. Eilen vähän jouduin siivoilemaan tavaroita vaan ihan paikoilleen ja syke nousi varmaan sataan ja tuntui maailman uuvuttavimmalta puuhalta. Pelonsekaisin tuntein mietin, mitä se koko yön halki bailaaminen mulle tekisikään. Mutta mulla on sormet ja kädet ja hiukset ja varpaatkin ristissä, että tästä parantuisin piakkoin!

Jos haluatte olla oooooikein ihania ja piristää mun mieltä, niin käykääpä heittämässä mulle kysymyksiä TÄNNE, eli siis tuohon kysymyspostaukseen. Saisi jotain muuta mietittävää ja tekemistä (-: Kiitän miljoonasti <3

Nyt teetä naamariin ja kirjan pariin! Oikein ihanaa iltaa ja viikonlopun odotusta sinne teille ruutujen taakse! Tää blogi toimii kyllä kummasti piristeenä tällaisissa hetkissä. Kiitos teille kaikille, jotka ovat jättäneet mulle aivan upeita ja sydämellisiä kommentteja! Ootte parhaita! Niin  ja Ville auttoi otsikon ideoinnissa. Siihen olisi pitänyt kuulemma laittaa myös Ps. Olen ihana.

<3:Khaija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti