lauantai 21. heinäkuuta 2012

Napsuja Jyväskylästä

Moikka! Jyväskylän reissulta kotiuduttu ja kohta olisi paluu työnteon ihmeelliseen maailmaan. Mun viikonloppu (keskiviikko-torstai siis) oli oikein onnistunut, pitäen sisällään pitkään nukkumista, ulkona syömistä, kotona leffailua ja kaupoilla kipaisemista. Gantin sisustusostoksetkin pääsivät viimein paikoilleen. Ja ainiin, kävin taas pitkästä aikaa ottamassa geelikynnet. Meinaan näitä nyt ainakin loppukesän pitää. Hermo meinasi mennä, kun en ikinä omia kynsiä jaksanut/muistanut/kerennyt laittaa ja sitten töissä piti esitellää sellaisia epäsiistejä repsottavia lakkauksia. Ja mulle tulee ranskalaisesta manikyyristä niin naisellinen olo, että olen kyllä ollut innoissani tuijottelemassa kynsiäni tässä eilisestä asti. Mutta tässäpä parit napsut puhelimesta ja pari ihan oikeastakin kamerasta.














Kävin tosissaan ottamassa ihan viimeiset irti aleista. Aikaa meni valehtelematta vartti ja mukaan tarttui kukkapaita ja aito mokkanahkainen laukku Vilasta kympillä, sekää koruja Glitteristä kaksi euroa kipale, nice! Nyt voin kokea itseni vuosisadan bloggaajaksi, kun olen esitellyt kerranki hiukan ostoksia.

Tavallaan niin ihanaa, kun liikkuu paikasta toiseen, mutta voi kuulkaa, kuinka odotankaan, että mulla on kaikki tavarat samassa paikassa. Kun pääasiallinen koti on Jyväskylässä, paljon tavaraa on porukoilla nyt kesän ajan ja sitten henkailen vielä paljon täällä poikaystävälläni. Ikinä mikään vaate ei ole mukana silloin kun sitä tarvitsisi :-D

Pyytäisin teitä ihania ihmisiä siellä ruudun toisella puolen esittämään mulle postaustoiveita. Tässä tulee jotenkin niin sokeaksi omalle aikaansaannokselleen, että haluaisin kuulla vähän teidänkin mielipiteitänne! Eli toiveita, ideoita, risuja ja ruusuja kehiin vaan rohkeasti (-: Mutta nyt juoksen töihin. Tai siis junalle näin aluksi. Heipodei!

<3:Khaija


2 kommenttia: