sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kukkapaitaa












Onneksi kotiutin tämän kukkapaidan Jyväskylästä, vaikka Ville minulle siitä jotain turistiläppää heittikin. Olen tullut siihen tulokseen, että intuitiivisia fiiliksiä vaatteiden suhteen pitäisi aina vain mahdollisuuksien mukaan noudattaa (terve vaan sille Pull&Bearin täydelliselle turkoosille jakulle kahdellakympillä, jonka sinne rekkiin jätin. Ei mullakaan taida pahemmin kuin tuuli yksinään visertää tuolla pääkopassa). Mulla on sellainen tunne, että tätä paitaa tulen käyttämään hiukan lähitulevaisuudessa.

Ja taidan tehdä johtopäätöksen tuosta edellisen postauksen autiosta kommenttilootasta, että jatkan näitä päivänasutykityspostauksia samaan tapaan ja muutenkin menen ihan vain fiiliksen mukaan sen enempiä miettimättä. Kysymyspostausta mietiskelin myös, mutta hiukan pelottaa, jos teiltä ei kysymyksiä tipukaan :-D Mutta ehkä mä jotain toteuttelen tässä ihan omaksi ilokseni eniveis, kun saan vaan aikaiseksi.

Tänään mennään katsomaan Batmania, kun pääsen töistä! Jee! Oon ihan fiilareissa. Nyt on jotenkin tullut hirmuisen vähän mua itseäni kiinnostavia elokuvia, mutta tuota olen odottanut paljonkin. Oon ihan Batman ja Spidey -tyttö, vaikka yleisesti tykkäilenkin hiukka erilaisista leffoista.

Mutta mitäs tykkäilette mun turistipaidastani? (-:

<3:Khaija



12 kommenttia:

  1. kukkapaita näyttää oikein kivalta!:)

    VastaaPoista
  2. Toi kukkapaita on aivan ihana! :D
    Kyllä mä ainakin sulle kysymyksiä keksin, jos kysymyspostauksen teet. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkäpä mä uskaltautuisin, kun ainakin yksi kyselijä löytyy (; mut kiitoss!!

      Poista
  3. Ihana asu! Mä tykkään älyttömästi tosta kukkapaidasta ja shortseista myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Munkin täytyy sanoa, että tämä on ehkä omiakin lemppareita pitkään aikaan. Ja noi shortsit ovat vaan niin täydellisen malliset, ettei niistä voi kuin tykkäillä!

      Poista
  4. Sinulla on aivan ihana blogi sekä olet niiiiiiiin kaunis! Ihan epäreilua miten joillekin suodaan pelkkiä hyviä ominaisuuksia :D
    Kiitos myös hyvistä kasvisruokaresepteistä, lisää niitäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi <3 Pakko kyllä sanoa, että kyllä niitä huonojakin puolia löytyy :-D kuvilla ja vaatteilla ja meikillä saa yllättävän hyvin korostettua niitä parhaita puolia (-:

      Veikkaanpa, että viimeistään syksyllä tulee taas enempi ruokajuttujakin, kun sitä ruokaa pitää päivittäin kokkailla (-: Nyt leikin hetken teiniä ja nautin äiskän valmiita ruokia suurimmaksi osaksi tai haen noutosalaatin lounaaksi töihin ;-D

      Poista
  5. Tykkäilen ehdottomasti tuosta paidasta, niin kaunis ja kesäinen! Sä olet myös älyttömän kaunis nainen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ehkä juuri tuon kesäisyytensä vuoksi tämä asu näyttää omiin silmiini niin ihanalta ! Sormet ristiin elokuun helleaallon puolesta!

      Poista
  6. Tykkäilen tuosta paidasta, sopii sulle hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jotenkin se näyttää paljon paremmalta päällä kuin silloin rekissä roikkuessaan (-:

      Poista